19. maaliskuuta 2014

Krunikasta hei!

Kotona on ihan kiva tehdä töitä. Ei tarvitse hermoilla ruuhkassa, saati miettiä mitä pistäisi päälleen. Usein avaan koneen jo
aamukuudelta. Yhdeksään mennessä olen saattanut naputella monta työasiaa alta pois. Helppoa ja tehokasta. 
Talven aikana kuitenkin kypsyin katselemaan ikkunasta avautuvaa metsänrajaa, joten päätin siirtää pikku toimistoni sinne missä on ihmisiä ja elämää.  Nyt minulla on mukava työpiste Mariankadulla Kruununhaassa. Samassa huoneessa hääräävät Ink Tankin copywriterit, Ansku ja Joel. Tasokas lounasseura on siis taattu. 

Tämä johdantona varsinaiselle asialleni, nimittäin Kruununhaka – hei, mikä kiva kaupunginosa. Onhan täällä ennenkin pyöritty ahkerasti, etenkin opiskeluaikoina. Olin aikoinaan esimerkiksi työharjoittelussa opetusministeriössä, ihan tuossa kulman takana. Mutta mitä kaikkea näistä kortteleista nykyään löytyykään! Kävin viime viikolla pienellä kierroksella kameran kanssa. Silloin oli vielä kevät.



Mariankadun ja Liisankadun kulmassa sijaitseva sisustusliike Olkkari laittaa itsekurin totisesti koetukselle. Voisin oikeastaan ostaa kaiken, mitä tämän suloisen kivijalkaliikkeen kätköistä löytyy. On pieniä ja vähän isompia juttuja kotiin, uutta ja vanhaa, aikuisille ja lapsille. Kaupan yhteydessä toimivassa Kruunukirpussa voi lisäksi päivittää pikkurahalla menninkäisten vaatevaraston. 






Mikä onni espoolaiselle onkaan, kun voi edes silloin tällöin hoitaa päivän ruokaostokset Anton & Antonissa. Mariankadun myymälässä olen jo monet kerrat pyörinyt, ihastellut kaunista salmiakkiruutuista lattiaa ja herkuista notkuvia hyllyjä. 



Kukkaset kotiin tai työpöydälle La Reinestä. (Mariankatu 13). Ah, miten ihanan pariisilaista.


Très chic  on myös kahvila Chjoko (Liisankatu 9). Kaikki leipomoliikkeen tuotteet praniileista macaronseihin valmistetaan paikan päällä. Kahvi jauhetaan monta kertaa päivässä tuoreista pavuista ja tarjolla on myös oivallinen teevalikoima. Chjokon lauantainen suklaabrunssikin kuulostaa aika mukavalta. 


Legendaarinen vintage-kauppa Play it again Sam oli jo nuoruudessani yksi Helsingin matkojen vakiokohteista. Edellisestä piipahduksestani putiikkiin on kulunut vuosia,  mutta nyt varmasti käyn täälläkin useammin. Tietysti odotan myös kesäisiä kahvitteluja meren rannalla. Tuosta voisi nopeasti kävellä vaikkapa Katajanokan puolelle Johan & Nyströmiin (Kanavaranta 7 C).

7. helmikuuta 2014

Valoa kohti

Tukholman sisustus- ja huonekalumessuilla sai tänä vuonna nauttia väriterapiasta. Kävimme alkuviikosta sisustustoimittajien kanssa fiilistelemässä alan uusimpia tuulia lahden toisella puolella. Virkistävä reissu, hyviä tyyppejä, jalat vieläkin kipeänä kävelystä.  
Jos messuilla ei tullut vastaan mitään maata mullistavaa, niin ainakin kaikkea todella kaunista. Osasto toisensa perään huokui levollista tunnelmaa, silmä lepäsi viimeistellyissä asetelmissa.

Harmaan huuhteleman värimaailman rinnalla hehkuivat pastellinsävyt, piristysruiskeena toimivat auringonkeltainen, oranssi ja vihreä.
Huonekaluissa ja sisustusesineissä yhdistyivät sulavasti vanhat ja modernit muodot. Metallipinnat ovat edelleen suosittuja, vaaleaa puuta ja marmoria näkyi paljon. Myös maanläheisyys, käsin tehdyn tuntu ja luonnonmateriaalit tulivat vahvasti esille. 

Värimaailma oli haastava vangita kuviin, mutta kas tässä, pieni messukooste.

Saisiko olla keltaista, vaikkapa keittiöön? TreCe.
Oranssia normann Copenhagenin ja Gubin osastolla.
Muuton tuoleja söpöissä sävyissä sekä kekseliäitä säilytysratkaisuja.
.
Puuta & metallia. One Nordic Furniture Company.

Kaapinovissa on käytetty luovuutta.

Hyllykkö kuin taideteos, by Lassen. Oikealla  BEdesignin Deer-hylly. 
Vihreää tuodaan nyt kotiin vähintään viherkasvien muodossa. 

22. tammikuuta 2014

Niin on hempeää

Yksi pienoinen sisustusprojekti suoritettu. Iidan (7) huoneen tyyli on ehkä aavistuksen rönsyilevämpi, mitä olin suunnitellut. Pidän kyllä graafisesta ilmeestä, mutta päädyn aina oman kodin sisustamisessa  toisenlaisiin viritelmiin. 

Suurin haaste tässä hommassa oli tutkailla maalikaupan värikarttoja. Koska alun perin valitsemani musta tuntui sittenkin liian synkältä, lähdin hakemaan pariin päätyseinään hillittyä roosan sävyä. Muistin siinä vaihtoehtojen kanssa tuskaillessani, että Weekday Carnival -blogissa olisi joskus maalailtu seiniä roosalla. Onneksi on älypuhelin ja sisustusblogit, Y422 oli nimittäin täydellinen sävyvalinta tähän tilaan. Tapettikin sointuu siihen mukavasti.

Nurkkaukseen, johon olin alun perin ajatellut asentaa lisää säilytystilaa, sujahti sittenkin mustaksi maalattu korituoli ja lukulamppu. Toiseen päätyseinään asensin IKEAn RIBBA-tauluhyllyt. En raaskinut joulutuhlailun jälkeen tilata Ferm-livingin lakanoita, mutta IKEAn Repetera-tekstiilimallistosta löytyi ihan yhtä hyvä vaihtoehto – ja siinäkin on pilviä. 

Kyllä tässä huoneessa viihtyy nyt mutsikin.





31. joulukuuta 2013

Muutama tunti uuteen vuoteen

Kuten suunnitelmissa olikin, joulun jälkeinen viikko on ollut pääasiassa pelkkää sluibailua. Välillä ollaan kaikki herätty kymmeneltä aamulla, toisinaan on pitänyt kelata, mikä viikonpäivä mahtaa olla. Elämä on kuitenkin hiljalleen soljumassa kohti tuttua rytmiä, ja se tuntuu hyvältä. Konvehtirasiat ovat tyhjillään ja glögiä ei varmasti vuoteen tee mieli maistella. Pari kuntosalikäyntiä on hieman suoristanut sohvan pohjalla läsähtänyttä ryhtiä. Tästä tämä taas lähtee, mutta sitä ennen on juhlan aika. Tulkoon uudesta vuodesta vähintään yhtä hyvä kuin edellisestä. Siihen saa mahtua ylä- ja alamäkiä, tärkeitä opetuksia elämästä, tiukkaa työntekoa, kauniita lomapäiviä ja paljon aikaa läheisten kanssa. Sellaista täyttä elämää kaikkinensa.

Tässä vielä hieman jouluaaton muisteloita.

Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Systerin söpö ovikranssi.








Tänä jouluna panostimme designiin. Kotiimme muutti haaveilemani Gubin Grasshopper. 

23. joulukuuta 2013

Joulun taikaa

Tämän vuoden jouluvalmistelut ovat sujuneet suorastaan hämmentävän vaivattomasti. En ole kertaakaan edes tuskaillut jouluruuhkissa. Pari täsmäiskua kauppoihin osui rauhallisiin hetkiin, joitain juttuja ostin netistä. Kotikin on siisti, ihan kaappeja myöten. Viimeisen kuukauden aikana olen silloin tällöin ottanut tehtäväkseni jonkun nurkan. Eipä sitten jäänyt niin paljoa puunattavaa varsinaiseen siivouspäivään. Mikäs siinä, kun paikat ovat kerrankin järjestyksessä – vaikka en aiokaan muuttaa komeroon tuleviksi päiviksi. Jonkinlainen puhdistautumisriitti tämä varmaankin on. Energioiden pitää olla kohdillaan vuoden lähentyessä loppuaan, eikä kaaos kaapinoven takana mitenkään edistä tasapainoa. 

Mielenrauha johtuu varmastikin osaksi siitä, että tänä jouluna pysymme paikallamme. Yleensä tässä vaiheessa hurautamme pakettivuori takakontissa Keski-Suomeen. Siellä on kaksi kotia, joiden väliä sitten reissaillaan ahkerasti läpi pyhien. Kivaa tietysti – nauttia vaikkapa jouluateria kahteen kertaan  –  mutta hei, ei niinkään rentouttavaa. Tänä vuonna aion lukea enemmän kuin yhden sivun kirjasta. Sitä paitsi olen sisarusteni kanssa sitä mieltä, että äitini on ansainnut vapautuksen joulujärjestelyistä. Niinpä aattona kokoonnumme systerini luokse jouluaterialle. Minulla ja systerillä on päävastuu, ja kunnianhimoisena tavoitteena on sellainen Martha Stewart /Nigella Lawson -tyyppinen kattaus (jota mietimme tarkemmin aatonaamuna). 

Kaikessa tässä on myös ripaus haikeutta. Vanhempani muuttavat Helsinkiin ensi vuoden aikana, joten viime joulu todellakin oli viimeinen, jonka vietimme lapsuudenkodissani. Ajat ovat muuttuneet, ja seuraavaksi on meidän vuoro luoda ikiomat jouluperinteemme.

Joulu on matka lapsuuteen. Huomaan, että olen viime päivinä miettinyt paljon menneitä aikoja. Etenkin tyttäreni ensimmäinen koulun joulujuhla enkelikuoroineen oli melkoinen aikamatka. Sitten seuraan lapsiani. Jo pienen kuvakalenterin luukun avaaminen on hihkumista aiheuttava asia. Puhumattakaan joulukuusen koristelusta tai piparkakkutalon väsäämisestä. Koti on nyt ihmeitä täynnä, ja lapsen riemu tarttuvaa. Ei haittaa, vaikka jouluna sataa vettä. Ainakin minun ympärilläni avautuu kuuran koristelema maisema. Nyt on aika keskittyä vain niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä.

Ihanaa joulua kaikille!

Tänä vuonna joulukukkaset asettuivat lasikulhoon. 
Espoon Sellossa sijaitsevasta Olivia-sisustusliikkeestä löytyi vaikka mitä pientä kivaa jouluksi, esimerkiksi Nicolas Vahen herkkuja, ja suloisia joulukoristeita. 



Lisää kuvateksti

2. joulukuuta 2013

Heijaassa kohdataan

Suomessa on lukuisia lahjakkaita muotoilu- ja taidealan tekijöitä, mutta aika usein heidän suunnittelemat hienot tuotteet jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota. Kenties design-esineillä on pienoinen imago-ongelma eli niiden tarina tai tärkeät ominaisuudet eivät avaudu hintalapun takaa yleisölle. Toisaalta monilla taiteilijoilla ei ole edes mahdollisuutta saada tuotteitaan jakeluun olemassa olevien kanavien kautta. 

Siksi olikin mielenkiintoista tutustua uudenlaiseen nettipalveluun, jonka tavoitteena on vauhdittaa muotoilijoiden, taiteilijoiden ja alalla toimivien yrittäjien liiketoimintaa. Heijaa on verkkokauppa ja taideyhteisö, jossa eri osapuolet kohtaavat ja inspiroituvat. Voit luoda profiilin palveluun, olitpa tekijä tai näkijä ja kokija.
Tekijöille Heijaa tarjoaa mahdollisuuden saada näkyvyyttä ja päästä vuorovaikutukseen kuluttajien kanssa. Sen kautta voi myydä design-tuotteita tai mainostaa jo olemassa olevaa omaa myyntikanavaa. Hienoa sekin, että Heijaa kannustaa luovien alojen opiskelijoita tarjoamalla heille ilmaisen estradin tulla nähdyksi. 

Taiteesta ja muotoilusta kiinnostuneet voivat tehdä verkkokaupassa ostoksia sekä laittaa viestiä tekijälle. Kun tuotteesta saa tarkemman kuvauksen itse asiantuntijalta, siihen kiintyy taatusti aivan uudella tavalla.  Palvelussa voi lisäksi ”Heijata” eli kannustaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan sekä saada tietoa alan uusista tuulista.

Kävin jo rekisteröitymässä sivustoon, suosittelen tekemään saman, mikäli aihe kiinnostaa. Ohessa Heijaasta poimittuja tuotteita, jotka ottaisin mieluusti kotini koristukseksi. 


Kuvat: Heijaa

Deerb -hylly: BEdesign
Fly-valaisin: Susan Elo
Lume -vaaterekki: BeDesign
Lipasto: Puusepänverstas Muoto & Mööpeli
Kalevalaseura juhlajuliste: Niilas Nordenswan

14. marraskuuta 2013

Ideoita Iidan huoneeseen

Olen tässä kiireiden jälkeen hieman katsellut ympärilleni. Yksikään sisustusprojekti ei ole ikuisuuksiin edennyt meidän huushollissa. Lienee syytä olla järjestelmällinen, jos meinaa saada jotain aikaiseksi. Päätin, että asia nro.1 on Iidan, 6, huoneen loppusilaus. Näiden kollaasien kanssa suuntaan viikonloppuna ainakin maalikauppaan ja IKEAan. Siitä se lähtee.

Iidan huone on ollut vaiheessa jo pitkään. Valkoisten huonekalujen ympärille pitäisi saada lisää silmäniloa ja toiminnallisuutta. Sekin on pidettävä mielessä, että pikkulasten jutut ovat menneisyyttä. Ei siis mitään prinsessahörhelöitä, nallekarhuja tai pinkkiä. Mutta pupuja saa olla sopivassa määrin, ainakin alla oleva juliste meni heittämällä läpi, kun kysyin asiaa tyttöseltä. 

Ferm livingin "In the rain" -tapetti, joka on jo vedetty yhdelle seinälle, saa määritellä huoneen värimaailman. Mukaan mahtuu näin ollen hempeää roosaa, vaaleanharmaata ja mustaa. Nojatuolin tyynyjen verhoiluun ajattelin mustavalkoista pallokuviollista kuosia. 

Lähtökohta on tämä, homma vaikuttaa aika selkeältä. Katsotaan myöhemmin, millaisessa huoneessa Iida majailee.


Kuvat valmistajilta.

Tuotteet:
Juliste: Seventy Tree, seventytree.bigcartel.com
Maalisävyt: Tikkurilan Tunne väri -värikartta, tikkurila.fi
Tuoli: Muuto, finnishdesignshop.fi
Pallokangas: Spira, domdom.fi
Seinähylly: IKEAn Ekby Järpen, ikea.fi
Kattovalaisin: Muuto, finnishdesignshop.fi
Lakanat ja tapetti: Ferm Living, www.fermliving.com